Du’a (Rukous)

“Kun palvelijani kysyvät sinulta Minusta, sano, että Minä olen lähellä. Vastaan sille, joka Minua kutsuu. Kuulkoot hekin Minua ja uskokoot Minuun, jotta saisivat johdatuksen."¹²

(Pyhä Koraani)

Du'a määritellään palvelijoiden vilpittömään turvautumiseen Allahiin, tunnustaen heikkoutensa Allahin voiman edessä, ilmaisten syvän rakkautensa ja kunnioituksensa Allahia kohtaan, ja pyytäen Hänen apuaan ja anteeksiantoaan.

Du'a sisältää erilaisia tunteita ja aikomuksia, kuten kiitollisuuden osoittaminen Allahille, Hänen ylistämisensä, ilmaisten ettei Hänellä ole vertaista tai kumppania, pyytäen suojaa pahalta ja pyytäen anteeksiantoa, anoen tarvittavia siunauksia.

Du'a on kokonaisvaltainen ja elinikäinen palvontamuoto, jolla ei ole tiettyä aikaa, paikkaa tai suoritustapaa. On kylläkin tiettyjä aikoja, jolloin du'at hyväksytään, kuten pyhiä öitä, heti fardh-rukouksen ja perjantai-rukouksen jälkeen, ja Arafat-päivänä. Vastaavasti on du'aan yhdistettyjä paikkoja, kuten Mekka, Kaaba, Arafat ja Medina. Se on kuitenkin kiistaton tosiasia, että ihmiset voivat rukoilla Allahia milloin tahansa ja kaikissa olosuhteissa.

Du'a on kommunikaatiota Allahin ja Hänen palvelijoidensa välillä. Ihmiset kohtaavat elämänsä aikana erilaisia asioita, joita he eivät voi voittaa. He kokevat vihaa, surua, ahdistusta, pelkoa, avuttomuutta, yksinäisyyttä, epätoivoa, sairautta, köyhyyttä ja toivottomuutta. He tuntevat tarvetta rukoilla Allahia erityisesti vaikeina aikoina. Sillä toivo, että Kaikkivaltias Allah auttaa heitä, lieventää heidän suruaan ja antaa heille voimia. Mutta Allah ei halua ihmisten rukoilevan häntä vain silloin, kun he tarvitsevat apua. Hän (swt) haluaa heidän muistavan Häntä vaikeuksissa, mutta myös silloin, kun ovat varakkaita ja elävät rauhassa. Itse asiassa, Hän nuhtelee uskottomia ja kiittämättömiä palvelijoita, jotka anovat Häneltä apua tarvittaessa ja unohtavat Hänet saavutettuaan haluamansa.

Muslimit antavat elämälleen merkityksen ja arvon rukouksella. He rukoilevat aina tietäen, että Allah näkee ja kuulee heidät. He eivät kiirehdi rukouksensa toteutumisen perään, tai menetä toivoaan. He eivät rukoile ainoastaan itselleen vaan myös muille uskoville, pitäen itsensä erossa itsekkyydestä. He kiinnittävät tarkkaa huomiota vilpittömään kerjäämiseen ja hyvän pyytämiseen Allahilta.

¹² Lehmän suura, 2/186