Rukous (Salah)

“Pitäkää rukouksenne, antakaa almuvero ja polvistukaa muiden mukana.”⁵

(Pyhä Koraani)

Rukous on ensimmäinen palvontameno, jonka islam määrää heti kalimah al-shahadahin jälkeen. Rukous on erityinen palvontameno, johon kuuluu sarja liikkeitä ja lausuntaa, joka alkaa takbirilla ja loppuu taslimilla. Rukous määritellään seisomiseksi Allahin edessä syvään kunnioittaen ja rakkaudella, sekä Häneltä (swt) uskollisesti anoen ja kiitollisuutensa näyttäen.

Allahin siunausten myötä kiitollisuuden osoittaminen on velvollisuutemme niin muslimina kuin ihmisenäkin. Kiitollisuus jokaisesta siunauksesta näkyy sen omalla tavalla. Toisin sanoen kiitollisuus jokaisesta aineellisesta tai hengellisestä asiasta mitä meillä on, osoitetaan omistamalla se Allahille. Kehomme, mielemme, puhekykymme ja terveytemme ovat kaikkein tärkeimmät siunaukset, jotka meille on suotu. Rukous on kehollamme suoritettu palvontamuoto, jonka avulla ilmaisemme kiitollisuutemme kaikista näistä siunauksista.

Pyhä Koraani sanoo, että kaikki historian profeetat käskivät yhteisöjään rukoilemaan. Jokaiselle yhteiskunnalle määrätty rukous omaa erilaisia ominaisuuksia. Muslimit on käsketty suorittamaan rukoukset viidesti päivässä kääntyneenä qiblahin (Mekan) suuntaan, kuten profeetta Muhammad on opettanut ja esimerkillään näyttänyt. Ne, jotka keskittyvät syvästi palvomaan sopusoinnussa kehon, mielen ja sydämen kanssa tuntevat, että rukous ympäröi heitä joka puolelta. He seisovat Allahin edessä kumartuen rukuun vain Allahin (swt) edessä, ja osoittavat alistumisensa Allahille sajdahissa, joka on lähin hetki Kaikkivaltiaan Allahin edessä.

Rukous on islamin pylväs, suojelujärjestelmä pahaa vastaan, syntien sovitus, ja kaikkein tärkein palvontamuoto, josta henkilö joutuu vastaamaan Tuomiopäivänä. Pyhässä Koraanissa mainitaan useassa kohtaa, että rukouksen suorittaminen viiveettä, kunnioittaen ja oikein on muslimien luonteenpiirre. Profeetta Muhammad (saas) suositteli itsepintaisesti käymistä moskeijassa rukoilemassa seurakunnan kanssa, koska se auttaa muslimeja tapaamaan ja olemaan vuorovaikutuksessa toistensa kanssa, kuten myös vahvistaa siteitä ja solidaarisuutta heidän keskuudessaan.

Muslimien velvollisuus on olla herkkä, mitä tulee salahiin, kiinnittämällä huomiota profeetta Muhammadin rohkaisuun ja neuvoihin. Tällä tavoin ihmiset muistavat Allahin ja osoittavat kunnioituksensa ja omistautumisensa Häntä(swt) kohtaan pitämällä viidesti päivässä tauon kiireisestä elämästään. He, jotka keskittyvät pelkästään Allahiin salahin aikana rauhoittuvat, puhdistuvat, tyyntyvät ja saavuttavat onnen myös ikuisessa maailmassa.

He, jotka suorittavat tarvittaessa wudun tai ghuslin ennen salahia, puhdistuvat sekä fyysisesti että henkisesti epäpuhtauksista. He siistivät vaatteensa, sillä tulee pukeutua puhtaisiin vaatteisiin ja peittää tietyt ruumiinosat (satr al-awrat). Sitten he suuntaavat kohti qiblahia: kun heidän kasvonsa ovat kohti qiblahia, heidän sydämensä ovat kohti Kaikkivaltiasta Allahia. Qiblah on Kaaba. Kaaba on Allahin talo (Beytullah). Muslimit kautta koko maailman tapaavat jumalallisessa ja upeassa paikassa kääntyen samaan suuntaan.

Viidesti rukoilu on muslimeille fardh (velvollisuus), joka tarkoittaa sen olevan Allahin määräämä palvontamuoto, eikä sitä voi hylätä. Päivittäiset fardh -rukoukset suoritetaan aamulla, keskipäivällä, iltapäivällä, illalla ja yöllä. Jokainen niistä koostuu eri määrästä rakaa (liikesarjoja). Näiden lisäksi on "sunnah-rukouksia", jotka profeetta Muhammad suoritti säännöllisesti ja näytti esimerkkiä uskovaisille. On myös “nafl-rukoukset” (supereratorioiva rukous), jotka voi suorittaa milloin tahansa.

Rukoukseen valmiit henkilöt ilmaisevat aikomuksensa rukoilla tietyn rukouksen, sitten kohottavat kätensä ja lausuvat takbirin. He alkavat rukoilemaan sanomalla ensin “Allahu Akbar” (Allah on suurin) tietoisina Allahin olemassaolosta ja ykseydestä, ja että Allah on kaikkein loistavin, eikä mitään muuta olemusta voi palvoa. He eivät puhu rukoilun aloittamisen jälkeen.

Takbirin jälkeen he seisovat hetken Allahin edessä qiyamissa, kädet päällekkäin. Aluksi he lausuvat ‘’Subhanaka’’ du’an (rukouksen). He jatkavat “Surah al-Fatihalla”, joka sisältää sanat merkiten rukoilua ja omistautumista Kaikkivaltiaalle Allahille. Sen jälkeen he sanovat “aamin” ja lausuvat suuria ja jakeita Pyhästä Koraanista, jotka tuntevat ulkoa sydämestään.

Qiyamin jälkeen lausutaan takbir ja suoritetaan ruku. Ruku ilmaisee heikkouden tilaa Allahin suuruuden ja loiston edessä kumartumalla Hänen (swt) edessään. He sanovat “Subhana Rabbiya’l-Azim” (Kunnia olkoon Herrani, joka on kaikkein suurin) ainakin kolme kertaa rukun aikana.

Suoristautuessaan he sanovat “Sami’ Allahu liman hamidah” (Totisesti, Allah kuuntelee sitä, joka ylistää Häntä), ja ilmaisevat kiitollisuutensa lausuen “Rabbana wa laka’l-hamd” (Oi Herramme, kaikki ylistys olkoon Sinun.) Sitten lausutaan takbir ja kumarrutaan alas maahan sajdahiin (kumartuminen). Sajdah suoritetaan asettamalla kädet, otsa, nenä, kasvot, polvet ja varpaat maahan. Jokaisen sajdahin aikana lausutaan vähintään kolme kertaa “Subhana Rabbiya’l-a’la” (Oi Herra, kunnia kuuluu Sinulle, Korkeimmalle) ja odotetaan hetki istuen kahden sajdahin välillä.

Jokaista tässä järjestyksessä suoritettavaa rukouksen osaa kutsutaan "rakaksi". Kun kaikki rakat on suoritettu, istutaan vielä hetki lausuen rukouksia. Tätä istuntoa kutsutaan Qa’dah al-Akhiraksi (Viimeinen istuminen), jolloinka henkilö lausuu esimerkiksi seuraavia rukouksia: “Tashahhud, Allahumma salli, Allahumma barik, ja Rabbana.” Lopulta he lopettavat rukouksen antamalla salamit ensin oikealle ja sitten vasemmalle sanoen “assalamu alaikum wa rahmatullah” (Allahin rauha ja armo olkoon kanssasi). Salam symboloi ihmisen toivetta rauhaan ja tyyneyteen, niin enkeleille oikealla että vasemmalla, kuin myös ihmisille ja maailmankaikkeudelle. Se myös symboloi ihmisen paluuta maailmaan, jonka asiat hän jätti hetkeksi taakseen.

Muslimille ei sovi hylätä tai lykätä rukousta johtuen laiskuudesta, laiminlyönnistä tai apatiasta. Rukous kuuluu islamin peruselatukseen ja on selkein palvonnan merkki.

⁵ Lehmän suura, 2/43