Ihminen

“Olemme luoneet ihmisen sopusuhtaiseksi;

mutta lopulta me palautamme hänet alhaiseksi.”

Paitsi niitä, jotka uskovat ja tekevät hyviä töitä. Heitä odottaa ansaittu palkka.” 1

(Pyhä Koraani)

Ihminen on maailman kunnianarvoisin olento. Ihminen on maailmankaikkeuden aarre, älykäs ja tietoinen olento, jolla on vapaa tahto ja edesvastuu. Kaikkivaltias Allah, maan ja taivaan yksi ja ainoa omistaja, on luonut ihmisen täydellisessä muodossa. Allah (swt) on antanut ihmiselle fyysisesti tasapainoisen ja maltillisen ruumiin, eloisan sielun, mielen, joka osaa erottaa oikean ja väärän, ja omatunnon, joka voi tehdä elämästä merkityksellisen. Siksi ihminen on kokonaisuus ruumiineen ja sieluineen.

Kaikkivaltias Allah, joka on luonut ihmiset tyhjästä, muokannut heidät parhaaseen muotoon, ruokkinut ja suojellut heitä, suonut heille siunauksia ja kaikenlaisia kauneuksia. Mitä Kaikkivaltias Allah haluaa ihmiseltä on usko ja hyvien tekojen tekeminen. Syy ihmisen olemassaoloon on tehdä maailmasta vauras ottamalla vastuun palvelijana.

Ihmiskunnan historiallinen seikkailu alkoi ensimmäisestä ihmisestä, profeetta Aatamista ja hänen vaimostaan, Hawwasta (Eeva). Myöhemmin ihmiset jaettiin erilaisiin kansakuntiin, jotka tapasivat toisensa ja loivat hyviä suhteita.

Ihmisillä on täysin ylivertaisia ominaisuuksia, etuoikeutettua voimaa ja kykyjä muihin olentoihin verrattuna. Näiden kykyjen johdosta heillä on taito pyytää pahaa ja levittää sitä ympäri maailman, sekä pyytää hyvää ja harjoittaa sitä elämässään. Joskus he luovat itselleen onnellisen elämän maan päällä kärsivällisen, innokkaan, omistautuneen, rauhallisen ja oikeudenmukaisen asenteen kautta. Kun taas he saattavat itsensä vaaraan tietämättömyytensä, itsekkyytensä, kunnianhimonsa, harkitsemattomuutensa ja kiittämättömyytensä takia.

Kaikesta huolimatta Kaikkivaltias Allah ei ole koskaan jättänyt ihmistä yksin, ilman siunauksia ja apua elämässä. Hän (swt) on tukenut ihmistä elämän kokeessa ja ohjannut häntä profeettojensa ja kirjojensa kautta. Hän on lähettänyt määräyksen opettaa mikä on hyvää, miellyttävää ja totta, ja mikä on pahaa, rumaa ja väärin ihmistä kohtaan, jonka Hän loi ja kohteli armollisesti. Tämä asia, joka ohjaa ihmistä heidän matkallaan maailmassa ja auttaa heitä menestymään Tuonpuoleisessa, on uskonto.


1 Viikunan suura, 95/4-6.

2